tiistai 17. toukokuuta 2011

Pikapäivitys

Kiirettä on pitänyt, vaikka luennot loppuivat jo useampi viikko sitten. Pikaisesti muutama sana viime viikoista: tentteihin lukua, tentteihin lukua ja jääkiekon MM. Perougesista hankittu kuohuviini avattiinkin hieman ennenaikaisesti jo sunnuntaina, nyt oli sen verran spesiaali hetki :)

Kotiinpaluu häämöttää uhkaavasti, mutta sitä ennen vielä yksi tentti, useat bileet sekä 3 päivää Bordeaux'ssa sekä Biarritzin kuuluisilla surffausrannoilla! :)

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Beaujolais & Pérouges

Beaujolais ja viiniviljelmät


Muutama viikko sitten koulumme kansainvälisten opiskelijoiden järjestö iLink järjesti tutustumismatkan Beaujolais'n viinialueelle, noin tunnin matkan päähän Lyonista. Ohjelmaan kuului viinimuseo, viinimaistajaiset sekä picnic. Täytyy sanoa, että iLinkin järjestämät tapahtumat eivät organisoinniltaan ole ihan suomalaista tasoa, esimerkiksi meille tilattu bussi oli 1,5 tuntia myöhässä... Tuleville vaihtareille vinkkinä, kannattaa vuokrata mielummin oma auto ja tutustua sillä lähialueisiin ;) Lisäksi Beaujolaisin viinit eivät ainakaan meille  juuri maistuneet, joten pysyttelemme jatkossa tutuissa ja turvallisissa Côtes du Rhôneissa...

Picnicpaikkamme :)



Sen sijaan läheistä  Pérougesin keskiaikaista kaupunkia voin suositella, matka sinne kestää junalla parikymmentä minuuttia ja bussilla noin tunnin. Pérougesissa tuli myös maistettua perinteistä ranskalaista herkkua, sammakonreisiä! Lisäksi viinikokoelmani kasvoi yhdellä paikallisella kuohuviinillä, sitä säästelen vielä viimeistä ranska-iltaa varten, joka koittaa niinkin pian kuin 30.5... Aika täällä on kulunut tosi nopeasti, ja vielä ainakaan ei Suomeen houkuttaisi palata. Samoja tunnelmia on myös muilla vaihtareilla, ja moni täällä suunnitteleekin jäävänsä vielä kesäksi Lyoniin tai Pariisiin... Valitettavasti omalla kohdallani se ei taida onnistua, sillä Jyväskylässä olisi vielä opintoja suoritettavana. :(

Pérougesin keskiaikaista kylää
Turisti :)



Vielä kouluasioista sen verran, että eilen oli viimeiset luennot täällä ja nyt alkaa ns. lukuloma! Tenttejä on toukokuussa 3 kappaletta, 11., 16., sekä 20. päivä. Vielä kun motivaatio lukemiseen löytyisi jostain... ;)

torstai 14. huhtikuuta 2011

Lomailua

Taas on vierähtänyt luvattoman pitkä aika edellisestä blogipostauksesta. Selityksenä tälle on ensin kolmen viikon sairasteluputki ja sitten viikko matkailua ympäri Ranskaa.

Noin kuukausi sitten sain tosiaan flunssan, joka ei mennyt millään ohi ja päädyin lopulta käymään lääkärillä täällä Ecullyssä. Lääkärillä käynti on täällä välttämättömyys jos haluaa saada sairaslomaa koulusta, sillä kursseilta saa olla vain kaksi kertaa pois tai muuten koko kurssi mitätöidään. Lääkärintodistuksella poissaoloja saa olla enemmän. Koska matkustelujen takia poissaoloja on kertynyt jo sallittu maksimimäärä, sain onneksi lääkäriltä todistuksen jolla sain olla 3 päivää pois koulusta ja lepäillä.

Viime viikon keskiviikkona, kun vihdoin olin terveempi, lähdin jälleen käymään Marseillessa. Kaupunki on edelleen yksi suosikkejani etelä-Ranskassa, vastoin yleistä täällä vallitsevaa mielipidettä. Mielestäni Marseille on kaunis ja turvallinen kaupunki, kunhan pysyttelee keskustassa eikä liiku iltaisin ulkona yksin. Toki esimerkiksi Saint-Charlesin juna-asemalla istuessamme näimme mm. kun vieressä ostettiin ja myytiin huumeita. Mutta ehkä osa kaupungin viehätyksestä tulee juuri tästä kontrastista uskomattoman upeiden maisemien ja rakennusten sekä tietyn rähjäisyyden ja "vaarallisuuden" välillä... Sää Marseillessa oli aivan loistava, joten otimme 2,5 tunnin risteilyn läheisille Calanqueille, jossa vesi oli kirkkaan turkoosia ja ihmiset ottivat aurinkoa pienissä poukamissa.

Marseille, jälleen :)


Calanques

Laivaretki


Calanques


Sunnuntaina lähdimme bussilla Annecyn pikkukaupunkiin, Ranskan Venetsiaan. Se sijaitsee kahden tunnin matkan päässä Lyonista, pienen kirkasvetisen järven rannalla. Korkeista odotuksista johtuen paikka osoittautui hienoiseksi pettymykseksi, lähinnä koska se oli tupaten täynnä turisteja. Bussilasteittain pääosin saksalaisia ja ranskalaisia eläkeläisiä parveili kaikkialla, ja hinnat kahviloissa ja ravintoloissa olivat selvästi kalliimpia kuin Lyonissa. Järvi ja sitä ympäröivät vuoret olivat kauniita, joskin itse kaupunki oli melko pieni ja nopeasti nähty. Yksi hyvä idea voisi olla vuokrata polkupyörä ja pyöräillä järven ympäri.

Annecy

Ranskan Venetsia :)

Lac Annecy


Maanantai-aamuna jatkoimme matkaa bussilla Sveitsin puolelle Geneveen. Siellä meillä oli kuutisen tuntia aikaa tehdä pakolliset suklaaostokset sekä syödä lounasta. Valitettavasti juustofondue jäi tällä kertaa väliin, sillä +23 asteen helteessä se olisi ollut todennäköisesti liian kuumottava kokemus.

Genevejärvi

Geneve

Geneve


Tiistaina koittikin sitten paluu arkeen 12 tunnin luentoputken muodossa... Koululla tuli istuttua kahdeksasta aamulla kahdeksaan illalla, välissä vain tunnin ruokatauko. Onneksi tiistain lisäksi koulua on vain torstaisin, joten viikossa on 5 päivää lomailuun ja matkusteluun :) Ensi viikolla on muuten odotettavissa vieraita Suomesta, kun äiti, isä sekä veli saapuvat Lyoniin viettämään pääsiäistä!

torstai 17. maaliskuuta 2011

La cuisine lyonnaise

Pahoitellakseni pitkäksi venähtänyttä bloggaustaukoa päätin inspiroitua Lyonin asemasta Ranskan kulinaristisena pääkaupunkina ja arvostella muutamia viimeisen viikon aikana nauttimiani aterioita. Ravintolana on toiminut viereisen insinöörikoulun École Centralen kanttiini, tuttavallisemmin Resto'U. Aterian hinta on opiskelijoille 3 euroa sisältäen jälkiruuan, salaatin ja pääruuan. Lisäkkeeksi voi valita mehua tai limsaa hintaan 0,90 euroa, tai lasin viiniä, 0,50 euroa :D Todella tyypillisen ranskalaista..


Ateria 1

Ateria 1:
Naudanlihapizza
Omenamehua
Maissisalaattia
Jälkiruokaleivos

Pitsa hieman kuivakka, mutta miellyttävän kookas hintaansa nähden. Pohja ohut, mutta ei rapea. Salaatit ovat täällä oudon mausteisia, mutta salaatin sijaan saa valita myöskin hedelmän tai leikkelettä/juustoja leivälle. Jälkiruokaleivos jatkoi samalla kuivakkaalla linjalla pitsan kanssa, mutta yllätti imelyydellään.
Hinta: 3,90 €
     Kokonaisarvosana: ***


Ateria 2

Ateria 2:
Burgundin pataa, vihreitä papuja ja kermaperunoita
Maissisalaattia
Patonki
Kirsikkajogurtti
Appelsiinimehua

Burgundin pata oli mureudeltaan täydellistä ja maultaan erinomaista, miinusta ainoastaan kylmyydestä. Pavut ja kermaperunat lähentelivät myös kylmyydeltään jäisiä, mutta olivat siitä huolimatta maukkaita. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut annos, kriitikon suosikki! Tästä olisi iskäkin tykännyt ;)
Hinta: 3,90€
Kokonaisarvosana: *****


Ateria 3


Ateria 3:
Kuorrutettua seitä
Selleri(?)gratiinia
Perunoita
Surimia
Patonki + Jogurtti

Kuorrutettu sei oli  melko mautonta ja lillui rasvassa. Gratiini erittäin onnistunutta, joskaan siihen käytetyn kasviksen/juureksen/vihanneksen laatu ei koskaan selvinnyt kriitikolle. Maku muistutti hienoisesti selleriä, joskin väri oli vihreä.Valistuneet lukijani, kertokaa, mitä ihmettä söin! :D Salaatin sijaan valitsin tänään vaihtelun vuoksi lisukkeeksi japanilaista surimia. 
Hinta: 3,00€
Kokonaisarvosana: **

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Käytännön asioita

Place des Terraux, Lyon.

Koska tämän blogin on tarkoitus toimia myös oppaana Lyoniin mahdollisesti myöhemmin lähteville vaihtareille, listaan nyt sattumanvaraisessa järjestyksessä erilaisia käytännön asioita ja vinkkejä perustuen omaan kokemukseeni täällä:

  • Lyoniin saapuminen: Lyoniin voit saapua periaatteessa kahdella tavalla: joko Saint-Exupéryn kansainväliselle lentokentälle tai Part-Dieun TGV -juna-asemalle. Itse saavuin Part-Dieulle suoraan Charles de Gaullen lentokentältä, matka-aika oli 2 tuntia ja lipusta maksoin peräti 83 euroa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut järkevämpää lentää suoraan Lyoniin, sillä meno-paluuliput tänne saisi noin 170 eurolla. Lentokenttä on tosin hieman kaukana keskustasta, joten jos tulet lentäen, ota kentältä rhônexpress-juna Part-Dieulle hintaan 13 euroa.
  • Le Galion: Huone EM Lyonin asuntolassa Le Galionissa kustantaa 439 euroa kuussa ja hintaan sisältyy sähkö, vesi sekä netti.Tämän lisäksi saat vielä pulittaa pyykkäyksestä 2,20 euroa per koneellinen ja kuivausrummusta 1,50 euroa. Asuntolan kunnosta sen verran, että huone on pieni, likainen ja haisee. Vessa oli saapuessani mitä ilmeisimmin homeessa, ja valitettuani aiheesta siivoojanainen jynssäsi ponnekkaasti seinät puhtaaksi. Kiitos vain, mutta en usko ongelman poistuvan ihan pelkällä pesulla. :D Kuitenkin ahkeralla omatoimisella siivouksella ja tuuletuksella sekä oman peiton ja tyynyn ostamisella olen saanut huoneestani jo melko kotoisan. Lisäksi täytyy mainita, että yksi samassa kerroksessa asuva poika joutui viime viikolla vaihtamaan huonetta, sillä hänen huoneestaan löytyi rotta. Kyllä. Pulska musta rotta, joka majaili ilmeisesti huoneen seinässä olevassa reiässä. Omissa seinissäni ei onneksi ole reikiä, joten uskon olevani turvassa... Mutta ei Le Galion loppujen lopuksi niin paha ole, yhteishenki on hyvä ja kaikki kaverit asuvat samassa kerroksessa. Yhteiskeittiöstä löytää aina juttukaverin ja yhteisiä ruuanlaittoiltoja sekä bileitä riittää. Ja rotallekin voidaan tällä viikolla jo nauraa. :D
  •  Kursseille ilmoittautuminen: EM Lyonin kurssi-ilmoittautumiset tehtiin netissä jo kuukautta ennen saapumista Lyoniin. Koulu informoi valintojen tekemisestä hyvin, ja homma sujui täysin ongelmitta. Yksi kurssi tosin peruttiin liian pienen osallistujamäärän takia, mutta tilalle sai valita jotain muuta. Omat kurssivalintani ovat Operations and Supply Chain Management (5ECTS), Corporate Social Responsibility (5ECTS), Introduction to Commodities Markets (2,5ECTS), Legal Issues in National and International Purchasing (2,5ECTS) sekä Social Movements (2,5ECTS). Saattaa kuitenkin olla, että pudotan yhden kurssin vielä pois, joten yhteissummaksi jäisi keväälle 15 opintopistettä. Kurssit ovat nimittäin melko työläitä, sillä täällä harrastetaan paljon ryhmätöitä, esitelmiä ja muita projekteja. Näiden lisäksi on luonnollisesti vielä loppukoe toukokuussa, ja kaikki kokeet näyttävät olevan samalla viikolla. Ennen kokeita on viikon mittainen luku(matkustelu!!)loma.
  • Pankkitili: Kuten aikaisemmin kerroin, avasimme koulun kautta pankkitilit ranskalaiseen PNB Paribas -pankkiin. PNB antaa kaikille tilin avaaville EM Lyonin opiskelijoille 50 euron talletuksen lahjaksi tilin avaamisesta, joten tälläkin saattoi olla vaikutusta pankin valinnassa. Itse kaavakkeiden täyttäminen oli helppoa, mutta sen jälkeinen elämä onkin ollut taas perus ranskalaista käsittämätöntä byrokratiaa. Pankki lähetti ensimmäisellä viikolla muistaakseni 7-8 eri kirjekuorta, joiden sisältö oli kaikille täyttä hepreaa. Itse kortti piti hakea pankin konttorista Ecullystä, ja yllätys oli suuri, kun yhden kortin sijaan käteemme lyötiin 3 eri korttia. Yksi vihreä nettiostoksia varten, yksi sininen automaattia varten sekä yksi kullanvärinen Premium- visakortti. Suomessa toki yhdellä kortilla voisin hoitaa sekä nettiostokset, automaatilla käynnin sekä muun käytön... No, sain sentään elämäni ensimmäisen luottokortin, ja onhan sitä pakko ollut jo kokeilla hieman :D
  • Ajanvietettä Lyonissa: EM Lyonilla on oma opiskelijajärjestö iLink, jonka tehtävänä on järjestää kansainvälisille opiskelijoille tapahtumia. Viimeisen viikon aikana iLink onkin järjestänyt ainakin kaksi tapahtumaa meille, ja lisää on tulossa. Lisäksi iLink järjestää jokaiselle EM:ään tulevalle vaihtarille oman buddyn, ranskalaisen opiskelijan joka toimii kaverina ja oppaana koko vaihdon ajan. Itselläni kävi hyvä tuuri, sillä buddyni puhuu hyvää englantia ja osallistuu paljon eri tapahtumiin täällä. Hän myös osaa suositella ravintoloita, baareja sekä muuta tekemistä. Kaikki eivät kuitenkaan voittaneet ihan pääpottia buddyarvonnassa, ja kaverini ovatkin valittaneet buddyjensä todella olemattomasta kielitaidosta sekä vähäisestä yhteydenpidosta.
  • Matkustaminen: Lyonissa kannattaa ehdottomasti hankkia opiskelijoiden kuukausikortti. Sillä saa käyttää busseja, metroa, trameja sekä trolleybusia kuukaudessa niin paljon kuin haluaa 25,60 eurolla. Julkinen liikenne toimii täällä tosi hyvin: metrolinjoja on 4, trameja 4, trolleybuseja 2 sekä busseja kymmenittäin. Toki Ecully on hieman syrjässä keskustasta, mutta vuosia Palokassa asuneena olen tottunut bussissa köröttämiseen. Busseja menee kuitenkin 20 minuutin välein Perrachelle keskustaan tai Gorge de Loupin asemalle, josta matkaa voi jatkaa nopeasti metrolla tai tramilla kohti kauppakeskuksia tai ravintoloita. Metro- ja bussiasemat ovat toki vähän epämääräistä aluetta ja niillä liikkuu jos jonkinlaista hiipparia, joten yksin ei kannata iltaisin matkustaa. 
  • Ranskassa matkustelua varten kannattaa ostaa SNCF:n eli Ranskan rautateiden 12-25 vuotiaiden alennuskortti (49 euroa), jolla saa matkustaa junissa 20-50% alennuksella kellonajasta riippuen. Kortti  maksoi itsensä takaisin ainakin meillä jo ensimmäisellä Marseillen reissulla, joten ehdottomasti kannattava ostos!



Tässä oli nyt joitain mieleeni tulleita asioita, kirjoittelen vielä tulevissa postauksissa lisää käytännön asioista. Vielä loppuun yleisesti kuulumisia: 3 viikkoa on nyt takana täällä, eikä koti-ikävä ainakaan vielä vaivaa. Tällä hetkellä lämpötilat on noin +10...15 asteen paikkeilla ja aurinko on paistanut viimeiset pari päivää. Kovasti vaihtareiden keskuudessa odotellaan jo kevättä ja lehtiä puihin, eikä tässä montaa viikkoa pitäisikään mennä kun päästään jo nauttimaan vieläkin lämpimämmistä ilmoista. :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Opiskelua ja vähän muutakin

Viikko täällä on kulunut tosi nopeasti ja ohjelmaa on ollut paljon. Ensinnäkin tiistaina alkoi ensimmäinen kurssini, Operations and Supply Chain Management. Se vastaa sisällöltään pitkälti Jyväskylässä suorittamaani tuotantojohtamisen kurssia, mutta sisältää kenttätyön, joita meillä Suomen yliopistoissa ei juurikaan harrasteta. Kenttätyössä (field mission) tutustumme ryhmissä yhden ranskalaisen yrityksen tuotantojohtamisen prosesseihin vierailemalla yrityksessä ja laatimalla vierailustamme raportin. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Toivotaan, että onnistuu, vaikka ranskan osaamiseni ei ihan huipputasoa olekaan.

Tiistaina täällä pelattiin myös Olympique Lyonnais - Real Madrid -jalkapallomatsi, ja koko kaupunki oli seuraamassa sitä. Me vaihtarit menimme Flanigan's irish pubiin katsomaan, sillä stadion oli myyty loppuun jo aikoja sitten. Vaikka en jalkapallosta niin innostunut olekaan, tunnelma oli katossa ja wingsit maistuivat, joten suosittelen Flanigan'sia ainakin kaikille urheilufaneille. ;)

Keskiviikkona lounastimme Lyonin ainoassa taiwanilaisessa ravintolassa Taste and See:ssä Ching-Chingin kanssa. Sain maistaa myös maailmankuulua taiwanilaista bubble tea -juomaa, zhēn zhū nǎi chá:a. Se koostuu mustasta teestä, maidosta sekä kummallisista helmimäisistä ja koostumukseltaan hyytelömäisistä mustista palleroista. Juoman juomiseksi tarvitaan hervottoman paksu pilli, joita valmistetaan Taiwanissa nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Maku oli samalla outo, mutta addiktoiva, joten uskon vierailevani Taste and See:ssä toisenkin kerran.

Päivän nuudelit, kevätkääryleitä sekä bubble tea. Photos by Ching-Ching.






Torstai-aamuna aloitimme intoa puhkuen Corporate Social Responsibility -kurssin, ja professori Seidel kysyi nimeni nähtyään, onko se kenties suomalainen nimi. Kävi ilmi, että EMLyonin MBA -opiskelijat ovat lähdössä hänen kanssaan ensi viikoksi Suomeen, tutustumaan Nokian toimintoihin Oulussa ja Helsingissä. Tämän jälkeen minulle satelikin MBA -opiskelijoilta kysymyksiä Suomesta. Suurimmalle osalle heistä olin ensimmäinen suomalainen ihminen, jonka he ovat koskaan tavanneet. Parhaimpia kysymyksiä olivat mm. "Onko totta, että suomalaiset eivät puhu ollenkaan?" ja "Luuletko, että selviämme hengissä pakkasesta (ensi viikolle on luvattu huimat -4 astetta...)"? Lisäksi jouduin murskaamaan heidän suurimman haaveensa valokuvasta poron kanssa, sillä epäilemättä Oulun kaduilta tulee olemaan vaikeaa löytää sarvipää kaveriksi kuvaan. :D Istutin myös pienen pelontunteen heihin, kun mainitsin, että yleensä Suomessa on tapana majoittaa ulkomaalaiset vieraat igluihin yöksi...